Meidän talon pää makuuhuonetta en olekkaan varsinaisesti aiemmin esitellyt. Syystä, että se on ollut tähän astikka täysin esittelykelvoton, joulu siivouksessa sieltä lensi ulos kaikki kalusteiden sekalainen seurakunta josta en tykännyt ja tietokone muutti aulaan. Tosin pentä muutosta on jo kuvien ottamisen jälkeen tullut mutta en niitä nyt flunssasena jaksanut alkaa kuvaamaan.

Helmalakana ja tyynyt sängyllä olen joulun edellä ommellut, samoin valaisimien huput.

Vitriini kaappiini hurautin pitsiverhot (säilytys laatikot poistuu kun saan yhden kaapin maalattua)

Myös nojatuolini sai uuden päälisen ennen joulua ja pari tyynyä syliinsä. Päälinen on irtomallia ja toteutettu päiväpeitteestä, tietenkin siittä ainoasta valkoisesta ja nyt saan katsella ihan väärän värisiä päiväpaittoa ja mattoa. Maton ostin harmaana mutta meidän valossa onkin selkeä vaaleansininen. No en sitten viitsinyt nähdä vaivaa ommella vaatekaappiehin uusia verhoja.

Tässä viellä lähikuvan tapaista verhoista jotka jouluksi ompelin

Kankaat ale pala laarista, tekstit toteutettu printillä